Leikkipaikkojen tarkastukset

Leikkikentät ovat lasten työpaikkoja. Siksi on tärkeää, että olosuhteet leikkimiselle ovat kunnossa ja ennen kaikkea turvalliset lapsille. Ulkoleikkipaikkojen turvallisuutta on määritelty myös laissa, alan standardeissa ja viranomaismääräyksissä. Leikkikenttävälineiden turvallisuusvaatimuksille on olemassa eurooppalaiset standardit. Niiden tunteminen on ehdoton edellytys laadukkaalle turvallisuustyölle.

Vastuu leikkipaikkojen turvallisuudesta on kaikille niiden parissa toimivilla, mutta erityisesti leikkipaikan omistajilla. Sen vuoksi aika ajoin on paikallaan varmistaa leikkipaikan turvallisuus koulututetun ammattilaisen avulla. TL-Maintin tarkastajat ovat suorittaneet ulkoleikkipaikkojen perusturvallisuuskoulutuksen ja tekevät leikkipaikkojen toiminnallisia tarkastuksia, välinekohtaisia käyttöönottotarkastuksia sekä leikkikentän käyttöönottotarkastuksia.

Turvatarkastusten lisäksi teemme pyynnöstänne myös korjausehdotukset ja kustannusarvioinnit, turva- ja hiekkalaatikkohiekkojen lisäykset ja vaihdot sekä leikkivälineiden asennukset, pienkorjaukset ja huoltomaalaukset. Leikkipaikkatarkastuksia on mahdollista tehdä sulan maan aikaan eli yleensä aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, jopa joulukuuhun saakka.

Ota yhteyttä puutarhuriimme puutarhuri@tlmaint.fi ja saat varmuuden siitä, että vanhemmat voivat jatkossakin laskea lapsensa huoletta leikkimään leikkipaikallanne.

Ulkoleikkipaikkatöihimme kuuluvat esimerkiksi:

  • Hiekkalaatikoiden hiekan ja leikkialueiden turvahiekan toimitus sekä levitys
  • Uusien leikkivälineiden kasaus ja asennus paikoilleen
  • Vanhojen leikkivälineiden hionta, öljyäminen, huoltomaalaukset ja muut pienimuotoiset huoltotyöt (poislukien leikkivälineiden muokkaukset)
  • Vanhojen leikkipaikkojen kunnostustyöt (mm. alustat )

Töihin TL-Maintiin?

Lue lisää